NUUKUUSVIIKKO - KEPEÄÄ ELÄMÄÄ! 14.-20.4.2008
Nuukuusviikko on jokavuotinen järkevän kulutuksen teemaviikko, jota vietetään huhtikuussa. Viikolle valitaan yleensä kaksivuotiskaudeksi tietty teema, jonka puitteissa edistetään luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä. Seuraavan kerran Nuukuusviikkoa vietetään viikolla 17 vuonna 2009.

Nuukuusviikolla pohditaan vuonna 2008 kotitalouksien luonnonvarojen kulutusta.
Teema liittyy läheisesti Suomen Luonnonsuojeluliiton KotiMIPS-hankkeeseen, jossa on tutkittu kotitalouksien ekologisia selkäreppuja. Tutkimushankkeessa on selvinnyt, että suomalaisessa kotitaloudessa yhtä henkeä kohden kulutetaan keskimäärin 40 tonnia luonnonvaroja vuodessa. Suurimmat tekijät kulutuksesta ovat asuminen, liikenne ja elintarvikkeet, mutta oma osansa on myös matkustamisella. Tutkimuksessa on tarkasteltu myös kodin tavaroiden sekä vapaa-ajan vieton luonnonvarojen kulutusta. Koska teema on laaja, syvennytään Nuukuusviikolla joka päivä kotitalouksien luonnonvarojen kulutukseen eri näkökulmasta.
Yleisesti luonnonvarojen kulutuksesta
Maanantai 14.4. Liikenne vinkki: Käy ostoksilla lähikaupassa iltalenkin tai
työmatkan yhteydessä. Samalla säästyy luonnonvaroja keskimäärin noin 8
kiloa päivässä.
Tiistai 15.4. Asuminen vinkki: Sähkön vaihtaminen tuulivoimalla tuotettuun ekosähköön säästää vuodessa keskimäärin noin 900 kiloa kiinteitä luonnonvaroja.
Keskiviikko 16.4. Kodin tavarat vinkki:Ylijäämäruokien säilöminen folion sijasta
muovikelmuun säästää hieman yli kaksi kiloa luonnonvaroja foliorullaa
kohden. Parasta on kuitenkin käyttää vanhoja pusseja kuten leipäpusseja.
Torstai 17.4. Ruoka vinkki: Lautasellinen lihaa sisältävää hernekeittoa kuluttaa reilut 3 kiloa kiinteitä luonnonvaroja, kasvishernekeitto noin 700 grammaa.
Perjantai 18.4. Vapaa-aika ja matkailu vinkki: Tunnin kestävä sotuvene- tai kanoottiretki säästää noin 30 kiloa luonnonvaroja verrattuna tunnin ajoon moottoriveneellä.
Kestävän kulutuksen tutkijan ajatukset johdattavat aiheen äärelle. Projektisihteerin pohdintaa nuukuudesta.
Nuukuusviikon MySpace-sivut.